Asiantuntija Marjukka Westerlund

Lapsen omantunnon kehitys

Omatunto on ihmisen sisäinen moraalitaju eli käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Se muistuttaa olemassaolostaan, kun teemme väärän teon ja kadumme sitä, mutta sillä on myös tärkeä itsetuntoamme tukeva rooli. Tunnemme onnistuvamme, kun teemme jotain hyvin ja oikein. Lapsen omantunnon kehitys alkaa jo ensimmäisten elinkuukausien aikana ja jatkuu läpi lapsuuden ja nuoruuden. Siihen vaikuttavat ratkaisevasti lapsen läheisimmät vuorovaikutussuhteet ja tiedollinen kehitys. Lapsen ja huoltajien väliset vuorovaikutuspulmat tai lapsen synnynnäiset, kontaktissa olemiseen tai oppimiseen vaikuttavat ongelmat, voivat hidastaa tai estää omantunnon ikätasoista kehitystä. Ensimmäisen elinvuoden aikana lapsi oppii yhdistämään äidin tai isän syöttämisen, vaipan vaihdon ja lohduttamisen hyvän olon tunteeseensa. Perustarpeiden tyydyttyminen johdonmukaisesti ja riittävän hyvin tuo lapselle turvallisuutta ja luottamuksen vanhemman pysyvyyteen. Se tuo myös kokemuksen erillisyydestä ja uskalluksen kehittyä vähitellen psyykkisesti vanhemmasta erillään olevaksi, omaksi itsekseen. Kun vanhemmat vastaavat lapsen viesteihin, ilmeisiin ja eleisiin sanoittamalla niitä ja myötäilemällä niitä omilla eleillään, lapsi oppii vuorottelun ja vastavuoroisuuden sääntöjä. Nämä ovat omantunnon ”ituja”. Myönteisinä ja tyydytystä tuottavina vanhempien eleet saavat lapsen tavoittelemaan sääntöjen noudattamista. Lapsi oppii jo silloin, että kannattaa tehdä toiselle niin kuin toivoisi itselle tehtävän. 9 kk:n iässä vauva ymmärtää jo vanhemman kiellot ja 1-vuotias tarkistaa tutkimusretkillään vanhemman ilmeistä, onko tekeminen turvallista tai kiellettyä. Lapsi opiskelee aktiivisesti hyvän ja pahan eroa ja kehittyvä oma tahto haluaisi monesti eri asiaa kuin äiti tai isä. Vanhemman positiivinen kannustus saa lapsen haluamaan täyttää hänen odotuksensa ja toimimaan oikein. Vähitellen lapsi alkaa käyttäytyä oikein myös vanhemman poissa ollessa eli säännöt ovat sisäistyneet. Tämä tukee myös lapsen itsetunnon kehitystä. Vanhemman epäjohdonmukainen tai rankaiseva ohjaus tekee rajojen hyväksymisen lapselle vaikeaksi ja jättää lapsen psyykkisesti omaan varaansa. Tällöin omantunnon kehitys vaikeutuu ja lapsi voi oireilla voimakkaalla uhmalla ja myöhemmin käytösongelmilla. Lasta tukevan ja kannustavan vuorovaikutuksen kokemukset saavat hänen empatiakykynsä kehittymään. 4-5 –vuotias lapsi on jo empaattinen ja hänellä on sisäinen moraalitaju. Häntä ohjaa omatunto, joka saa hänet tuntemaan häpeää ja syyllisyyttä väärin tekemisestä. Hän saa onnistumisen kokemuksia siitä, että osaa säädellä käytöstään ja tehdä oikein. Edelleen hän tarvitsee paljon vanhempien positiivista palautetta ja vahvistusta onnistumisilleen, jotta hän luottaa itseensä ja sietää pettymyksiä. Sen avulla hän uskaltaa myös harjoitella uusia taitoja ja kasvaa isommaksi, koululaiseksi. Kouluiässä omatunto vahvistuu. Lapsi haluaa tulla omien toiveidensa mukaiseksi ja samastumiskohteina ovat jo muutkin aikuiset kuin omat vanhemmat. Opettajien, isovanhempien ja muiden läheisten aikuisten roolit käyttäytymisen malleina ovat tärkeitä. Alakouluikäisen omatunto on usein vielä jyrkkä ja vaativa, hän vaatii sääntöjen noudattamista pilkulleen, aluksi enemmän muilta kuin itseltään. Ajattelukyvyn kehittyminen ja myönteiset kokemukset omista kyvyistä auttavat lasta oppimaan joustavuutta oman toiminnan suhteen ja ymmärtämään erilaisia toimintatapoja. Hyvin toimiva omatunto mahdollistaa itsenäisen moraalisen ajattelun, muiden arvostamisen ja häpeän ja syyllisyyden tunteiden sietämisen. Lapsella on pysyvästi hyvä kokemus itsestään ja motivaatio pärjätä sosiaalisesti ja edetä kehityksessä nuoruuteen ja aikuisuuteen.